Oheisena joitakin viikonlopun käyneiden avioparien lähettämiä kommentteja omasta viikonlopun kokemuksestaan.

Avioliittomme neljäs vuosi 1998 alkoi ja päättyi varsin erilaisessa tilanteessa: kevät odotettiin Jarnon armeijan loppumista ja syksy esikoistamme. Välissä osallistuimme Mennään Eteenpäin -viikonloppuun, joka oli meille merkittävää niin menneen kuin tulevankin kannalta, ikään kuin vedenjakaja huolettoman opiskelijaelämän ja perheen perustamisen välissä. Meille parasta Mennään Eteenpäin -viikonlopussa olivat yhteiset kahdenkeskiset keskustelut ja hetket, joista saimme oivan välineen suhteemme syventämiseen. S-Marketin mainosta lainaten: "kannattaa kokeilla!"

Jarno ja Saija Hellström

Elämämme mukavimpia yllätyksiä oli kyseinen viikonloppu. Saimme ystävän kautta esitteen Mennään Eteenpäin -viikonlopusta. Vaikka koimme avioliittomme hyväksi ja toimivaksi, ajattelimme kuitenkin katsoa mitä tällainen viikonloppu pitää sisällään. "Heittäydyimme" uteliaina mukaan tietämättä lainkaan mitä tuleman pitää.

Tiivistahtisen viikonlopun aikana käsiteltiin oman parisuhteen vaiheita ja tuntui hyvältä palata suhteen alkuaikojen ihastumis- ja rakastumisvaiheisiin ja todeta, että ne ominaisuudet ja asiat joihin oli silloin mieltynyt, olivat yhä olemassa.

Olemme oman viikonloppumme jälkeen olleet erilaisissa tehtävissä talkoolaisina omalta osaltamme rakentamassa uusille pareille viikonloppua. Samalla olemme tutustuneet moniin mukaviin Mennään Eteenpäin -pareihin.

Vieläkin muistelemme miten hyvillä mielin hämmästyneinä väänsimme asiaa parisuhteesta viikonlopussa. Hyvä avioliittomme on entisestään parantunut, asioista voidaan keskustella vielä avoimemmin ja syvemmin.

Irma ja Antti Päärni